Minulla on nyt viime aikoina ollut elokuvien katsomisen suhteen hieman "kuivempi kausi", eli elokuvia ei ole juurikaan tullut nähtyä. Ja hyvä niin, sillä minun täytyy nyt yrittää keskittyä kunnolla yliopistojen pääsykokeisiin lukemiseen! Toistaiseksi lukemiseni on ollut todella laiskaa ja olen ollut kiinni ties missä peleissä, joita on tehnyt mieli pelata, mutta kyllä tämä käyntiin on tästä lähtenyt joten toivottavasti jaksan nyt panostaa jäljellä olevat päivät ihan kunnolla! Ärsyttää, jos ei tule luettua ja vielä enemmän ärsyttää, jos en pääse opiskelemaan. Mutta sen näkee sitten.

Tänään käytiin äidin kanssa Lappeenrannassa katselemassa mekkoa ylioppilasjuhliin ja löysinkin sopivan. Hattu ostettiin myös ja mukaan tarttui myös hiukan kaikenlaista muuta pientä, mutta mikään ostoksistani ei lyönyt laudalta parasta elokuvalöytöä vähään aikaan: Hercule Poirot-filmatisointi Idän pikajunan arvoitus, vuoden 1974 versio med Lauren Bacall, Sean Connery ja Ingrid Bergman! Mahtavaa! Tämän elokuvan olen halunnut nähdä jo ties kuinka kauan ja nyt löysin sen superedulliseen 5,99 € hintaan! En vielä tiedä, milloin saan tämän katsottua (minulla on joskus viime vuoden keväällä-kesällä ostettu Robin Hood vieläkin katsomatta...), mutta toivottavasti pian!

Mutta nyt voisinkin siirtyä niiden parin näkemäni elokuvan kommentointiin.

Will Hunting (Good Will Hunting/1997) Gus Van Santin kassa- ja kriitikkohitti kertoo nuoren ja huolettoman Will Huntingin (Matt Damon) elämästä. Will työskentelee huoltomiehenä yliopistossa ja remuaa vapaa-aikanaan ystäviensä kanssa. Will on myös matikka- ja muistinero, jonka kyvyt paljastuvat hänen ratkaistuaan professori Lambeaun (Stellan Skarsgård) liitutaululle jättämän matemaattisen ongelman yliopistolla. Lambeau onnistuu houkuttelemaan Willin yhteistyöhön kanssaan käyttäen verukkeena tämän vankilatuomiota - sillä ehdolla, että Will alkaa tavata säännöllisesti psykiatria, sillä tämän käytös ei ole aivan mallikelpoista. Monen epäonnistumisen jälkeen löytyy Sean Maguire (Robin Williams), jolle Will alkaa pikku hiljaa avautua - ja toisinpäin. Samalla hän yrittää myös ylläpitää suhdetta viehättävään Skylariin (Minnie Driver), mutta tämä ei ole yhtään niin helppoa kuin miltä vaikuttaa.
Hieman pitkä juoniselostus, mutta tämän elokuvan juonta on ehkä vähän vaikea kuvata lyhyesti. Tämä tuli siis viime viikolla TV:stä ja päätin katsoa, sillä elokuva sai lehtien TV-sivuilla hyviä arvioita ja minua kiinnosti Williamsin Oscar-palkittu roolisuoritus. Minulla ei ollut elokuvan suhteen mitään odotuksia ja se onnistuikin yllättämään jopa positiivisesti. Elokuva on sympaattinen ja hauska, hyvän mielen elokuva, jossa on kuitenkin myös itkettävämpiä kohtauksia. Päävire on kuitenkin suhteellisen positiivinen Willin taustasta ja satunnaisista riidoista huolimatta. Kuvaus on toteutettu hyvin ja juonikin on varsin mukava ja nokkela. Matt Damon ja Ben Affleck, joka näyttelee elokuvassa Willin kaveria, tekivät käsikirjoituksen ja saivat siitä jopa Oscarin. Käsikirjoitus onkin hyvä, mutta minua häiritsi lievä paperinmakuisuus: osa kohtauksista tuntui niin selkeästi kirjoitetuilta, että se häiritsi minua. Esimerkiksi tämä Robin Williamsin hahmon hengästyttävä monologi ankkalammen rannalla oli todella upea kohtaus, mutta repliikit olivat liian kirjoitettuja. Williams oli elokuvassa tosi hyvä ja ansaitsikin palkintonsa. Skarsgård sopi myös rooliinsa ja hämmästyin siitä, miten samannäköinen ja -oloinen hän on poikansa Alexanderin (True Bloodin Eric Northman) kanssa. Minnie Driver oli jotenkin epäuskottava ja liian vanhan oloinen rooliinsa. Minua vähän häiritsi se, miten paljon tässä filmissä kiroiltiin, mutta se ei ollut suuri ongelma. Loppu jätetään älykkäästi katsojan pääteltäväksi ja elokuvasta jää hyvä maku suuhun. Pienestä epätasaisuudesta Will Hunting on kuitenkin tunteisiin vetoava ja hyvä elokuva, joka kannattaa kyllä katsoa, jos kuvauksen perusteella yhtään nappasi.

Taksikuski (Taxi Driver/1976) Martin Scorsesen synkässä draamaklassikossa kurvaillaan New Yorkin pimeimmillä kaduilla ahdistuneen taksikuski Travisin (Robert DeNiro) kyydissä. Unettomuudesta kärsivä, armeijasta juuri lähtenyt mies hankkii työn taksikuskina yövuorosta, mikä ikävä kyllä tuo hänen silmien eteensä kaupungin murheellisimmat ihmiset ja kujat.Travis kuitenkin tutustuu ja ihastuu presidenttiehdokas Palantinen (Leonard Harris) kampanjatoimistossa työskentelevään Betsyyn (Cybill Shepherd), mutta orastava romanssi karsiutuu nopeasti. Tämä ajaa Travisin epätoivoon, eräänlaiseksi kostajaksi, jonka suunnitelma Palantinen tappamiseksi epäonnistuu. Tämän jälkeen hän kääntää katseensa alaikäisen huoran (Jodie Foster) pelastamiseen ja tämän parittajan (Harvey Keitel) nitistämiseen.
Taksikuski, siinäpä vasta legendaarinen elokuva! Sain elokuvalle ilmaisen varauksen kirjastossa, koska sitä ei pääkirjastosta löytynyt ja kyseessä oli vieläpä hieno Deluxe-versio. Ekstroja en ehtinyt ennen laina-ajan umpeutumista katsomaan, mutta elokuvan tiirasin mielenkiinnolla. Elokuvan kaupunkikuva on todella synkkä, trilleri Seitsemän tasolla: prostituoiduilla, narkkareilla, ryöstäjillä ja muilla hulluilla kuorrutettu tummasävyinen helvetti, jossa vähemmästäkin masentuu. Taksikuskien työ on hullua, mikä esitetäänkin katsojalle varsin kouriintuvasti. Elokuvaan tunnelmaa luo aivan loistava Bernard Herrmanin jazztyylinen musiikki, joka pauhaa kovana ja painostavana synkemmissä kohtauksissa. Musiikki-Oscar olisi saanut kyllä mennä tälle filmille! Musiikin lisäksi DeNiro on tässä elokuvassa ilmiömäisen hyvä ja hän on kerrankin minusta hyvännäköinen, oikein söpö poika suorastaan. Kivahan sellaista on katsella, loppupuolen irokeesiviritelmää lukuunottamatta. Viritelmistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: Travisin rakennellessa aseviritelmiään ja harjoitellessa ampumista peilin edessä en voinut olla hihittelemättä, vaikka mitään hauskaa kohtauksessa ei sinänsä ollutkaan. Kaikenlaista sairasta huumoria sitä aina osaa elokuvista kaivaa. Tunnelmallinen Taksikuski kyllä on, mutta juoni on hieman vaikeaselkoinen ja elokuvasta jää hieman hämmentynyt jälkimaku. Travisin hahmoon ei pääse sisälle, vaan katsoja vain tuijottaa elokuvaa ja sen hahmoja ilman mitään taustatietoja. Hahmoihin ei voi samastua eikä katsojaa päästetä osalliseksi tapahtumiin. Elokuvan syvällinen merkitys jäi ymmärtämättä, sillä se on tosiaan melko vaikeaselkoinen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna elokuva oli todella hyvä, vaikka Travisin sankariksi nostavaa väkivaltaista loppuratkaisua saakin pohtia pidemmänkin aikaa. Lapset, muistakaakin sitten että se .44 Magnum on todella voimakas ase. Sormet, esimerkiksi, irtoavat sillä kauniisti. Joo, mutta loppu on oikeasti hyvin väkivaltainen, vaikka oranssinsävyinen tekoveri hieman tunnelmaa  ehkä laimentaakin. Taksikuski on kuitenkin sen luokan klassikko, että se kannattaa ehdottomasti katsoa, kun ikä vaan riittää. DeNiro on parhaimmillaan ja tunnelma on loistava. Erityisesti Scorsesen elokuvien ystäville!