Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird/1962) Robert Mulliganin klassikkofilmi perustuu Harper Leen palkittuun ja Amerikassa puhkiluettuun romaaniin. Eletään 1930-lukua Yhdysvaltain syvässä etelässä, Alabamassa. Hyväntahtoinen yksinhuoltaja-asianajaja Atticus Finch (Gregory Peck) saa puolustettavakseen raiskauksesta epäillyn mustan maanviljelijän, mikä ei tietenkään ole aivan helppoa. Tarina kerrotaan kuitenkin Atticusen lasten, Scoutin (Mary Badham) ja Jemin (Phillip Alford) näkökulman kautta ja lapsilla on muutakin mietittävää kuin isänsä oikeusjuttu, nimittäin naapurissa asuva kummallinen poika Boo (Robert Duvall), josta liikkuu kaupungilla pelottavia huhuja...
Mietin pitkään, pitäisikö minun katsoa tämä filmi vai ei, mutta päätin sittenkin katsoa sen. Enkä tehnyt lainkaan huonoa valintaa, sillä Kuin surmaisi satakielen oli elokuvana varsin hyvä. Kirjaa en ole lukenut, mutta mikäli Teeman kuuluttajaa on uskominen, kyseinen opus on koululaisten pakkoluettavaa Yhdysvalloissa - hieman kuin Tuntematon sotilas meillä ikään. Kai, mutta kuitenkin! Elokuvassa oli varsin viehättävä tunnelma ja on kiinnostavaa, että tarina on kerrottu juuri lasten näkökulmasta ja kertojana toimii aikuiseksi kasvanut Scout. Ehdin jo pelätä, että tarinassa ei itse oikeudenkäyntiä edes näytettäisi, mutta kyllähän se sieltä ajallaan tuli. Oikeussalikohtaus on visuaalisestikin vaikuttava kaupungin valkoisen osan istuessa alhaalla ja mustien seuratessa oikeudenkäyntiä parvelta, jonne lapsetkin sitten menivät. Naapurin Boo tuo pikkuisen jännitystä elokuvaan ja on hauska nähdä Robert Duvall ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Jälleen kerran elokuva saa pohtimaan epäoikeudenmukaisia ihmiskohtaloita, sillä oikeusjutun lopputulos ei ole kovin hyvä kenenkään kannalta. Loppukohtaus on kuitenkin aika hellyyttävä ja elokuvan loppupuolellakin tapahtuu paljon, vaikka oikeusjuttu saadaan pakettiin hyvissä ajoin ennen viimeisiä minuutteja. Sopii klassikoiden ystäville eikä ollut ollenkaan hullumpi tapa viettää sunnuntai-iltaa.

Kummisetä (The Godfather/1972) Francis Ford Coppolan ohjaamassa, Mario Puzon kirjaan perustuvassa legendaarisessa mafiadraamassa seurataan Corleonen mafiaperheen elämää toisen maailmansodan jälkeisissä tunnelmissa. Elokuvan alussa päästään seuraamaan hääjuhlaa ja perheen nuorin poika Michael (Al Pacino) palaa kotiin. AY-liikettä ja uhkapelejä hallinnoivan mafiaperheen voimasuhteet kuitenkin heilahtavat pian, sillä perheen päätä don Vito Corleonea (Marlon Brando) ammutaan ja Sonny (James Caan) ottaa vallan perheessä ottopoika Tom Hagenin (Robert Duvall) antaessa neuvoja. Erinäisten käänteiden jälkeen Michael alkaa kuitenkin ottaa aikaisempaa enempää vastuuta perheen toiminnasta ja moninaiset vaiheet tuovat kaikenlaisia ongelmia Corleonen mafiaperheen ennen niin valoisalle tielle.
Kummisetä, siinäpä vasta klassikko jota en ole onnistunut näkemään (lähinnä siksi, koska kuvittelin elokuvaa todella veriseksi ja väkivaltaiseksi). Nyt sain sen kuitenkin kirjastosta viimein käsiini, pistin DVD-soittimeen ja nautin kokemuksesta. Kummisetä olikin varsin viihdyttävä elokuva eikä ollenkaan niin verinen kuin olin kuvitellut, vaikka muutama varsin raju välienselvittely päästäänkin näkemään. Scorsesen Mafiaveljet oli huomattavasti Kummisetää väkivaltaisempi. Näyttelijät tekevät loistotyötä enkä edes olisi tunnistanut nuorta Al Pacinoa häneksi ellen olisi tiennyt ketä hän näyttelee. Marlon Brando on kuitenkin elokuvan ykköstähti ja vetää roolinsa erinomaisesti. En malta odottaa Robert De Niron näyttelemää nuorta versiota hahmosta Kummisetä II:ssa! Elokuva on aika pitkä ja juoni polveileva - ehditään käydä Sisiliassa, mennä naimisiin useampaan otteeseen, saada lapsia, tappaa mafiosoja sekä tietysti neuvotella kaikenlaisista asioista mafiaperheiden välillä. Ja kyllä sekä tämän että Mafiaveljien perusteella huumekauppa on se, mikä mafioille ongelmia aiheuttaa. Erinäisistä suvantokohdista (esimerkiksi alun häät tuntuvat jatkuvan loputtomiin) huolimatta jännitys pysyy yllä jatkuvasti eikä kelloa tule juuri vilkuiltua mafiosojen edesottamuksia seuraillessa. Oli hauska päästä myös kuulemaan italiaa - sitä kun ei kovin monissa filmeissä tule kuultua. Kummisetä on näkemisen arvoinen, ehdottoman kiistaton klassikko ja nautittava elokuva, jota voi suositella melkeinpä kaikille sen K-15 - ikärajan ylittäneille. Kirjankin lukemista voisi tämän perusteella harkita.