Edellisestä postauksesta on kulunut lähes kuukausi syystä että elämässäni on tapahtunut paljon kaikenlaista ja elokuvien katselu on jäänyt vähemmälle. Pääsin ylioppilaaksi kesäkuun alussa ja juhlat menivät hyvin: sukulaisia ja perhetuttuja sekä erityisesti erästä kaveriani oli mukava nähdä pitkästä aikaa ja sain varsin kivoja lahjojakin. Viime ajat ovat myös täyttyneet yliopistojen pääsykokeista, joita minulla oli kolme: englannin pääsykokeet Joensuussa ja historian pääsykokeet Joensuussa ja Jyväskylässä. Englannin pääsykokeet olivat pelkkää monivalintaa ja aika vaikeat enkä yhtään osaa sanoa, miten ne osaltani menivät. Englanti toisaalta oli vähän tuollainen varavaihtoehto, johon hain vain koska samalla kokeella pystyi hakemaan kolmeen eri paikkaan ja näin pystyin maksimoimaan hakuvaihtoehdot. Historian pääsykokeet menivät mielestäni paremmin ja varsinkin Joensuun pääsykokeissa kirjoitin tosi paljon. Hakijoitakin kyllä piisasi, mutta täytyy nyt toivoa että saisin edes jonkun opiskelupaikan! Korkeat lähtöpisteet hyvistä YO-arvosanoista saatavat pelastaa minut ainakin jossain määrin, mutta pääsykokeetkin vaikuttavat. En kuitenkaan kokenut epäonnistuneeni surkeasti, joten ehkä minua onnistaa. Tosin: lukea olisin voinut paljon enemmän, nyt pelit ja muut turhat jutut söivät aikaani luvattoman paljon. Positiivista oli se, että löysin joka kaupungissa oikeaan rakennukseen ja saliin (no, vanhempani kyyditsivät minua melkein joka kokeeseen mutta Jyväskylässä jouduin etsimään salin itse ja tässä kohdassa kiitos lähtee eräälle foorumitutulleni, joka piirsi minulle kartan) ja Jyväskylästä jopa osasin tulla itse pois bussilla! Jyväskylässä näin myös erästä mesekaveriani ja vaikka juttutuokio olikin hyvin lyhyt, oli kyseistä henkilöä silti mukava päästä näkemään. Joka reissulta mukaan tarttui jokin hyvä sarjislöytö, joten ihan hukkaan yksikään matka ei mennyt 8D

Pääsykokeiden ja YO-juhlarumban lisäksi olen ehtinyt olemaan kavereideni kanssa ja käydä esimerkiksi Lappeerannassa ostoksilla. Mangaharrastuspuolella hankintoja on tullut tehtyä poikkeuksellista enemmän figuurien muodossa ja kesän kruunaa nyt viikonloppuna Lahdessa pidettävä Desucon, jonne menemistä odotan innolla! Joskin kovinkaan paljoa minua ei jostain syystä jännitä tai mitään - liekö useammissa coneissa käynti viime vuosien aikana hieman hillinnyt innostusta. Ikääkin on tullut pahimmista fanitusvuosista lisää ja mieli on muutenkin hieman rauhoittunut. Eilen palasin parin päivän minilomalta kummini luota Helsingistä ja matka oli oikein mukava! Sain kierrellä kaupungilla itsekseni ja kävin Urheilumuseossa, Päivälehden museossa ja Ateneumissa~ Kaikissa oli paljon nähtävää, mutta kiertely tuntuu särkynä jalkalihaksissa. Kauppoja en pahemmin jaksanut kierrellä, mutta ostin mm. pari mangaa, viulunkielet ja uudet kuulokkeet. Kävin myös Stockmannilla, matkustelin ratikalla ja kävimme myös elokuvissa. Ikävä tulee kyllä kummin kissoja, ehdin ihastua niihin kahteen karvapalleroon ja otin niistä jopa kuvia. Mutta ehkä kesän lopussa menen vielä uudestaan ja ehdin tehdä kaikkea sitä, mitä tällä kertaa ei aikatauluun mahtunut.

Oliver ja kumppanit (Oliver & Company/1988) Charles Dickensin Oliver Twist-romaaniin löyhästi perustuvassa Disney-filmissä keskeiset henkilöt ovat koiria ja päähenkilö Oliver hylätty kissanpentu. Oliver jätetään heitteille muiden kissanpentujen löytäessä kodin, mutta hän löytää pian paikkansa kulkukoirien laumassa, josta huolta pitää vaikeuksissa oleva pultsari Pultsi. Koirat ja Oliver johtajansa Filurin johdolla yrittävät auttaa Pultsia selviämään veloistaan vaaralliselle Jyskylle. Samalla Oliver löytää uuden kodin rikkaan Jenni-tyttösen luota, mutta Oliver joutuu vaikean valinnan eteen: jäädäkö Jennin luo vai jatkaako elämää Pultsin koirien laumassa?
Tässäpä taas yksi Disney-filmi, jota ei ole lapsena tullut nähtyä. Nyt se kuitenkin tuli sopivasti TV:stä ja katsoimme sen 8-vuotiaan serkkuni kanssa mökillä. En ole Oliver Twistiä lukenut, joten vertailua kirjaan en voi tehdä, mutta elokuva kyllä toimi ihan mallikkaasti. Ajankuva 1980-lukulaisesta New Yorkista on mainio ghettoblastereineen ja värikkäine vaatteineen. Myös animoinnin tyyli on hyvin amerikkalaistyylistä ja tuo mieleen vanhat amerikkalaiset piirrossarjat - ei ensimmäiseksi Disney-filmejä. Musiikki on loistavaa: se svengaa ja tuo omalta osaltaan tehostusta miljööseen ja koko tarinaan. Kirkan esittämä alkulaulu on elokuvan parhaimmistoa ja pidin erityisesti Rusetti-koiran esittämästä varietee-tyylisestä laulusta "Perfect Isn't Easy". Muutenkin Rusetti oli elokuvan hauskimpia hahmoja, jonka ilmeet, eleet ja haukunta ("Hau! Hau!") huvittivat eniten sekä minua että serkkuani. Hahmokaarti on erittäin värikäs: Pultsi on hauska, Jysky oikeasti vähän pelottava ja uhkaava ja koko koirajengi on täynnä sellaisia persoonallisuuksia, ettei se jätä ketään kylmäksi. Chihuahua Tito on todella viihdyttävä ja pidin myös Francis-bulldogista vaikkei hän suomiversiossa millään brittiaksentilla toki puhukaan. Miinuksena tässä tosin on se, että elokuvan päähenkilö Oliver jää täysin varjoon koirien varastaessa shown lähes aina heidän esiintyessään ruudulla. Myöskään Jenni-tyttö ei ole hahmona erityisen kiinnostava, vaan elokuvan parhaat ihmishahmot ovat ehdottomasti Pultsi ja koronkiskoja Jysky. Juoni on vähän sekava ja hyppii paikasta toiseen (joskin tämä voi johtua siitä, että en kuullut kunnolla elokuvan dialogia ja näin ollen yleiskuva jäi hiukka hämäräksi) tehden elokuvasta välillä vähän vaikeasti seurattavan. Lisäksi lopun takaa-ajo on aika hurjaa katsottavaa ja elokuva on muutenkin keskivertoa Disney-elokuvaa väkivaltaisempi lastenfilmi. Sanokaahan, milloin viimeiksi lasten piirretyssä keskeiset ihmishahmot ovat olleet koronkiskuri ja pultsari ja pääpahis saa palkkansa räjähtävässä autossa junan alla? Sitähän minäkin. Suomenkielinen dubbaus on jälleen kerran Matti Raninin ohjaama ja erittäin hyvä. Kun laulajina on sellaisia nimiä kuin Kirka ja Kisu Jernström, alkuperäisversion Billy Joelia ei ehdi tulla ikävä. Suomenkielisinä ääninä ovat mm. Matti Olavi Ranin. Matti Ranin, Miitta Sorvali, Irina Milan ja Esa Saario. Dubbaus on siis korkeatasoinen eikä varmasti häviä alkuperäiselle. Epätasaisuudesta huolimatta Oliver ja kumppanit on ihan hyvä ja katsottava Disney-elokuva, jonka juonen pelastavat hyvät laulut ja omalaatuinen hahmokaarti.

Black Swan (Black Swan/2010) Darren Aronofskyn Oscar-gaalassakin menestynyt psykologinen trilleri kertoo balettitanssija Ninasta (Natalie Portman), jonka mielen vaativa Joutsenlampi-baletin kaksoisrooli hajottaa. Täydellisyyttä tavoitteleva Nina onnistuu saamaan Joutsenlammen pääosan itselleen, mutta vaikka valkoisen joutsenen osa onnistuu häneltä täydellisesti, on hänellä mustan joutsenen esittämisessä suuria vaikeuksia. Asiaa ei auta ahdisteleva balettijohtaja Leroy (Vincent Cassel) lähentelyineen ja mollaamisineen. Lisäksi seurueen uusi ballerina Lily (Mila Kunis) aiheuttaa Ninassa ahdistusta ja saa hänet kuvittelemaan, että Lily haluaa viedä hänen paikkansa pääosassa. Paineet alkavat murtaa Ninan mieltä, ja pelottavien näkyjen jälkeen hän kuitenkin tanssii pääosassa - joskin täydellisyyden tavoittelulla on hintansa...
Minua jäi hieman harmittamaan, etten ehtinyt käydä katsomassa tätä elokuvaa ennen kuin se meni pois ohjelmistosta. Mutta nyt kun kävin Helsingissä, kummini ehdotti että kävisimme elokuvissa ja pääsin kuin pääsinkin näkemään paljonpuhutun Black Swanin. Olisi tosin saanut jäädä näkemättä: elokuva oli vähän liiankin pelottava minun makuuni ja kaameimmat näyt jäivät vaivaamaan useammaksi päiväksi! Kyllä, olen säälittävä ja ei, en pidä kauhuelokuvista. Vaikka Black Swan ei varsinainen kauhuelokuva ollutkaan, oli se silti minun mielestäni turhankin jännittävä. Mutta näin jälkeenpäin täytyy kyllä ihmetellä, että miksi ihmiset oikein valittavat, että elokuva ei anna realistista kuvaa baletin maailmasta, tanssimisesta tai ballerinan elämästä. Anteeksi nyt vain, mutta: kyseessä on elokuva! Ei elokuvan tarvitse olla realistinen ollakseen hyvä. Elokuva saa olla epärealistinen ja kuvata asiat miten haluaa. Tämä elokuva ei ole mikään dokumenttifilmi, vaan fiktiivinen tarina yhden henkilöhahmon näkökulmasta. Tarkoituksena ei edes ole kuvata baletin maailmaa realistisesti. Ymmärrän toki, että ammattiballerinat ja muut baletin ammattilaiset ovat olleet käärmeissään, mutta mielestäni katsojan tulisi nähdä tekniikan taakse ja keskittyä katsomaan elokuvaa - ei sen antamaa kuvaa baletista. Anteeksi jos suututin jonkun, mutta mielestäni tässä arvostelussa on menty jo liiankin pitkälle. Mutta takaisin elokuvan pariin. Natalie Portman oli pääroolissa tosi hyvä ja ansaitsikin Oscarinsa. Minusta hän vain oli hieman liian vanhan oloinen rooliinsa, vaikkei elokuvassa sanottukaan, minkä ikäinen päähahmo oli. Tosin tämä on vain kosmeettinen seikka eikä ollut minkään kannalta merkityksellinen. Mila Kunis on hyvä Lilynä, mutta hahmo olisi ehkä voinut olla vielä vähän lutkamaisempi ja särmikkäämpi. Minusta elokuvassa ei ollut järin vaikea erottaa totta ja Ninan harhakuvitelmia, ainakin pääosin. Joitain pieniä yksityiskohtia jäi hämärän peittoon, mutta suurimmat juonilinjat ja pääosan elokuvasta pystyi erittelemään joko todeksi tai harhaksi. Lisäksi suurimmasta osasta harhakohtauksia pystyi arvaamaan, että ne eivät ole todellisia (minä esmerkiksi arvasin heti, ettei Nina oikeasti tappanut Lilyä). Osa harhoista on oikeasti pelottavia ja kauhuelokuvamaisia säikyttelykohtauksia (mm. verinen ihminen keittiössä) olisi voinut olla vähemmänkin. Seksikohtauksia on myös jonkin verran, mutta paljasta pintaa halajavat joutuvat kyllä pettymään, sillä seksillä ei mässäillä vaan kohtaukset tukevat juonta. Kielenkäyttö on myös aika rajua. Balettikohtaukset ovat hienoja ja onko sillä nyt niin väliä, vaikka tekniikka ei olisikaan täydellistä tai sijaistanssijoita olisi käytetty. Natalie Portman ei ole Moira Shearer eikä elokuva ole mikään Punaiset kengät muutenkaan. Osasin hiukan arvailla, miten elokuva loppuu ja loppuratkaisu sopii oikein hyvin juoneen. Elokuvassa on myös hyvää musiikkia (Joutsenlampi soi koko loppuillan päässä filmin näkemisen jälkeen), balettipuvut ovat hienoja ja efektit ovat muutenkin oikein hyviä. Vaikken juurikaan pitänyt elokuvasta ja se oli mielestäni liiankin pelottava, voin silti suositella sitä ja ainakin psykologisen jännityksen ystävät saavat mitä haluavat. Olihan tämäkin omanlaisensa kokemus.

Ensi maanantaina minulla alkavat vihdoin kesätyöt. Odotan jännityksellä! Lisäksi poimin Ilta-Sanomien TV-lehden kesän elokuvien listasta jo monta minulle mieluista filmiä. Esimerkiksi Roman Polanskin Inhon aion ainakin yrittää uskaltautua katsastamaan, sillä elokuva kuulemma muistuttaa paljon Black Swania ja saatttaa toimia hyvänä vertailukohteena ja kontrastina kyseiselle filmille.