Enpä olekaan nyt vähään aikaan tänne kirjoittanut, joten asia on korjattava nyt saman tien! Elokuvia ei ole viime aikoina juurikaan tullut katsotuksia ja otollisin elokuvankatseluaika eli viikonloppu on tässä parin viime viikon aikana mennyt muissa hommissa. Viime lauantaina olin kaverini Mimmun kanssa Savonlinnan Shiroconissa (pienimuotoinen animetapahtuma, jossa oli tosi kivaa!) ja sitä edellisenä lauantaina niin ikään Savonlinnassa HetaliaLARP:issa Unkarina heilumassa (sielläkin oli ihan mahtavaa, harmi vaan että tämä Hetalia-larppi taisi nyt jäädä viimeiseksi...). Lisäksi tässä on ollut kaikenmaailman pääsiäiset ja viulunsoittoakin on pitänyt harjoitella. Tosin tutkinto, joka minun piti nyt suorittaa, siirtyi syksyksi koska en osaa konserttoa ulkona. Tämä tietää kesäharjoittelua, mutta nyt olen oikeasti motivoitunut.

Televisiosta filmien sijaan on tullut seurattua snookerin MM-kisoja (oma suosikkini Allister "The Captain" Carter tosin putosi jo neljännesvälierissä mutta muita ihan kivoja pelaajia on vielä mukana), mutta niiden tuijottelu jää nyt vähemmällä taitoluistelun MM-kisojen ollessa vauhdissa. Kirjoitan luistelusta erillisen postauksen kunhan kisat ovat päättyneet, joten voinkin siirtyä viimeisimpänä näkemieni elokuvien kommentointiin.

Karhuveljeni Koda (Brother Bear/2003) Disneyn hieman uudemmassa animaatiofilmissä seikkaillaan jääkauden aikaisessa Pohjois-Amerikassa. Nuori Kenai saa kylävanhimmalta toteemieläimekseen rakkauden karhun, joka ei nuorta miestä juuri miellytä. Lisää vastoinkäymisiä on tiedossa, kun Kenain ja Denahin vanhin veli Sitka putoaa kalliolta ja kuolee kesken karhujahdin. Tästä hirmustuneena Kenai lähtee tappamaan kyseistä karhua, jonka saakin surmattua. Mutta tämä on vasta alkua: henkivoimat muuttavat Kenain karhuksi, joka joutuu pakenemaan veljeään Denahia, joka luulee Kenai-karhun tappaneen ihmis-Kenain. Kenai tapaa nuoren karhunpennun Kodan, joka on menettänyt äitinsä ja kiintyy Kenaihin. Kenain onkin aika oppia elämään karhun lailla ja katsomaan elämää toisesta näkövinkkelistä.
En ollut nähnyt Karhuveljeni Kodaa aikaisemmin, joten luonnollisesti katsoin sen sen tultua TV:stä tuossa pääsiäislomalla. Minulla ei ollut järin kummoisia odotuksia elokuvaa kohtaan, mutta tiesin kehystarinan suunnilleen. Valitettavasti Karhuveljeni Koda ei oikein iskenyt minuun eikä elokuva ollut kovin hyvä. Elokuvan hauskimmat hahmot, Turun murteella puhelevat hirvet, eivät olleet minusta mitenkään erityisen hauskoja vaan hauskimmat vitsit tulivat lopputekstien aikana. Lisäksi elokuvassa oli joitakin ihan hauskoja pikkuvitsejä aina välillä. Ääninäyttely oli suomeksi ja tutun laadukasta, mutta kyllähän se hieman kirpaisee kun englanninkielisessä versiossa olisi ollut Phil Collinsin esittämät laulut. Mieluummin hän kuin suomalainen animaatiopiirrettylaulaja! Osa tietokoneanimaatiosta oli sen verran huonoa, että se pisti silmään. Juoni oli melko ennalta-arvattava eikä elokuva koskettanut minua mitenkään erityisesti. Henkien asuttava revontuli-mikälie oli ihan tyylikkäästi toteutettu ja elokuvan idea sinällään hyvä. Parasta oli mielestäni elokuvan sijoittuminen jääkauteen. En juuri pitänyt Karhuveljeni Kodasta, mutta kyllähän tuon katsoa jaksoi. Disneyllä vain on kovin paljon parempia elokuvia kuin tämä.

Uudelleenlaskenta (Recount/2008) HBO:n tuottama TV-elokuva käsittelee Yhdysvaltain vuoden 2000 presidentinvaalien farssiksi muuttunutta Floridan osavaltion ääntenlaskentaa. Al Goren kampanjatoimistossa Ron Klein (Kevin Spacey) ryhtyy muun kampanjaväen kanssa tutkimaan ääntenlaskentaa, jossa käy ilmi monia epäkohtia muun muassa lipukkeiden laskentatavasta. Bushin toimistossa puolestaan yritetään pitää pintansa ja vastustaa uudelleenlaskentavaateita, sillä tulos näyttää Bushille edulliselta. Tilannetta sotkevat entisestään kapinoivat äänestäjät, yhä uudelleen aloitettavat ja keskeytettävät uudelleenlaskennat sekä valtionsihteeri Katherine Harris (Laura Dern), jonka päätös saattaa ratkaista koko vaalit.
Tunnustan - katsoin tämän elokuvan lähinnä Kevin Spaceyn takia. Mutta toisaalta pidän tämän tyylisistä poliittisia kriisejä ynnä muita vastaavia ruotivista TV-elokuvista, joten puolitoistatuntinen ei mennyt ollenkaan hukkaan. Elokuva on todella mielenkiintoinen, sillä minä en etukäteen tiennyt ääntenlaskentafarssista oikeastaan mitään (olin ko. vaalien aikaan 8-vuotias) ja elokuvassa esitellään kaikki mutkat ja ongelmat joita vaalitulosten laskennassa oli. Katsoja, ainakin ei-amerikkalainen, saa jälleen kerran hämmästyä huomatessaan, miten läpimätä systeemi oikein onkaan (mm. ihmiset, joilla oli samantyyppinen nimi kuin tuomituilla rikollisilla, eivät saaneet äänestää). Spacey on roolissaan tietysti hyvä, mutta Laura Dern Harrisina oli elokuvan paras. Roolitus oli erittäin hyvin nappiinsa osuva, sillä kaikki näyttelijät näyttivät lähes samalta oikean elämän henkilöiden kanssa, kuten lopputeksteistä saa huomata. Elokuva kompastuu oikeastaan siihen, että amerikkalaista äänestyssysteemiä, lakia ym. sen kummemmin tuntematon ei oikein saa elokuvasta paljoa irti ja itsellenikin jäi monia epäselviä kohtia, joista en ymmärtänyt paljoakaan. Uudelleenlaskenta oli kuitenkin varsin kivaa poliittista viihdettä, jossa päästiin seuraamaan molempien osapuolten tuskailua ääntenlaskentafarssin pyörteissä.

Kauriinmetsästäjä (The Deer Hunter/1978) Martin Scrosesen menestyksekkäässä Vietnam-elokuvassa seurataan Pennsylvanialaisten tehdastyöläisten tuskallista komennusta Vietnamissa. Aluksi juhlitaan railakkaasti Stevenin (John Savage) liettualaisia häitä, jonka jälkeen kaveriporukka lähtee vielä viimeisen kerran metsästämään ennen Vietnamiin lähtöään. Vietnamissa Steven, Michael (Robert De Niro) ja Nick (Cristopher Nolan) joutuvat vietnamilaisten sotavangeiksi ja he joutuvat pelaamaan venäläistä rulettia. Kotiin selviävä Michael ei kuitenkaan enää kestä kotikaupungissaan, vaikka hän aloittaakin suhteen Nickin kihlatun Lindan (Meryl Streep) kanssa. Hän lähtee hakemaan Vietnamiin jäänyttä Nickiä takaisin kotiin, mutta toinen reissu Vietnamiin päättyy - jos mahdollista - vieläkin huonommin kuin edellinen.
Kauriinmetsästäjän olin halunnut nähdä jo kauan joten olin todella iloinen, kun se näytettiin viikolla TV Viideltä (suosittelen edelleen kiroamaan kanavan ylipitkien mainoskatkojen takia). Tiesin elokuvan liittyvän Vietnamin sotaan ja metsästykseen, mutta tarkemmin en siitä juuri mitään tiennyt. Elokuvassa olikin Vietnam-kohtauksia enemmän kuin olin ajatellut, mutta se ei ollut mikään suuri ongelma, vaikka sotaelokuvat eivät pahemmin minua miellytä. Alun pitkistä häistä tuli ihan mieleen Kummisetä, vaikka siinä häät ovatkin vähemmän railakkaat ja hieman eri asemassa kuin tässä elokuvassa. Päähenkilöt ovat mitä ilmeisemmin liettualaissyntyisiä, mutta sillä ei sinällään elokuvassa ole juuri merkitystä - tuohan se tosin yhden ihan kiinnostavan näkökulman elokuvaan. Metsästyskohtaukset ovat ihan vaikuttavia, mutta en oikein ymmärtänyt niiden merkitystä elokuvassa. Näyttelijät tekevät todella hyvää työtä ja elokuva on täynnä kuuluisia tähtiä. Elokuvan kaveriporukka on oikeasti jopa ärsyttävä äijäilyllään, mikä on varmasti ollut tarkoituksena. De Niro on hyvä ja Streep myöskin ihan kiva mutta parhaasta suorituksesta vastaa ehdottomasti Cristopher Walken. Hän saikin roolistaan Nickinä sivuosa-Oscarin, ihan oikeutetusti. Elokuvassa aikanaan kohauttanutta venäläistä rulettia pelataan mielestäni liikaa ja Vietnam-osat keskittyvätkin poikkeuksetta siihen. En tiedä, mitä tällä on oikein haettu, mutta en juuri pitänyt ratkaisusta. Kauriinmetsästäjä on hyvä elokuva, mutta en oikein ymmärtänyt siitä mitään. Elokuvassa on varmasti joku syvällinen ja hieno merkitys ja kaikki tapahtumat liittyvät jotenkin johonkin, mutta itse en merkityksiä onnistunut elokuvasta kaivamaan. Valitettavasti! Sotaelokuvista minun on muutenkin aika vaikea sanoa, pidinkö niistä vai en, mutta tämä oli ihan kiinnostava ja hyvä elokuva, vaikka pitkä olikin. Suosittelen ainakin Scorsesen elokuvien ystäville.

Seuraan tässä paraikaa Williamin ja Katen häitä, vuoden kuninkaallista merkkitapahtumaa! En hirveästi seuraa kuninkaallisten elämää, mutta kyllähän kuninkaalliset häät on aina katsastettava kun sellaiset kerran televisioidaan! Ja vielä hauskaa vappua teille kaikille!